top of page

Terveiset Sarajevosta

Päivitetty: 23. jouluk. 2023

Rosen Instituutin järjestämä Rosen-maailman kongressi toteutettiin Rauhan teemalla.


Maailman kongressissa oli 130 osallistujaa 26 eri maasta.

Sarajevo on kauniisti vuorien syleilyssä lepäävä kaupunki, jossa ovat kohdanneet jo vuosi satojen ajan itä ja länsi. Kaupungissa on viehättävä vanha kaupungin osa, jonka länsi puolelta kasvaa joenvartta mukaille uudempi Sarajevon kaupunki. Arkkitehtuurissa on vieretysten vanhaa jugend-rakennusta sekä 90-luvun uudisrakennusta. Sodan jäljet näkyvät edelleen luodin reikinä rakennusten seinissä, vaikka kaupunki on lähes täysin uudelleen rakennettu 30-vuotta sitten olleen sodan jälkeen.

Suomi hyvin edustettuna

Suomesta kongressiin osallistui Rosen Method School Finlandin opettajat, Rosen-terapeutteja, -harjoittelujaksolaisia ja -opiskelijoita. Kaiken kaikkiaan 12 henkilöä. Suomen koulu on yksi maailman suurimmista Rosen-kouluista.

Opettajien intensiivi

Kongressin kaksi ensimmäistä päivää oli suunnattu opettajille. Päivät kuluivat nopeasti toisiin tutustuessa. Päivien rakenne myötäili intensiivi-kurssin ohjelmaa: jaettiin suuressa jakopiirissä, Rosen-liikunta liikutti harjoitusten välissä ja teimme vaihtohoitoja. Samoin kuin jatkokursseilla, niin täälläkin tehtiin harjoituksia seniorit ja nuoret opettajat yhdessä. Päivät olivat täynnä hienoja kohtaamisia ja omiin prosesseihin sukeltamisia. Tärkeää oli huomata kuinka Rosen-kurssien rakenne on hiottu toimivaksi tavalla, että se sopii peruskursseille sekä vuosikymmeniä menetelmän parissa työskentelevien kurssiksi yhtälailla!


Leaders day

Kolmas päivä oli suunnattu koulujen omistajille sekä yhdistysten edustajille. Mietimme Rosen-metodin tulevaisuutta yhdessä ja pienryhmissä. Kävimme hyvää keskustelua haasteista ja pystyimme jakamaan hyviä vinkkejä ja omia ratkaisumalleja toisillemme. Kansainvälisen yhteisön tuki on oleellista koulujen välisessä yhteistyössä. Maailma kansainvälistyy ja on hienoa kuinka Rosen-metodilla on selkeät yhtenäiset toimintatavat maailman laajuisesti.


Kongressi

Viikon loppupuoli oli kaikille yhteistä ohjelmaa. Kolmen päivän ajaksi saapui lisää Rosen-väkeä, -terapeutteja, -harjoittelijoita ja -opiskelijoita osallistumaan kaikille yhteiseen kongressin osuuteen. Aamut alkoivat Rosen-liikuntatunnilla ja ohjaajina oli joka aamu uusi vetäjä. Saimme kokea monta eri tyyliä Rosen-liikunnasta ja sen nostattamia tuntemuksia ja ajatuksia. Tiukan kongressiohjelman vastapainoksi nämä liikkuttavat aamun avaukset osoittautuivat hyvin tärkeiksi. Myös se, että Rosen-liikuntaa tuli tehtyä päivittäin, sai itsellä myös hyvin syvälle pidätettyjä tunteita liikkeelle.


Päivittäin oli kolme workshopia samaan aikaan aamupäivisin ja iltapäivisin. Mielenkiintoista ohjelmaa oli niin paljon, että tuntui välillä hankalalta valita mihin itse osallistuisi. Onneksi olimme paikalla isolla Suomen edustuksella, joten vaikka ei itse päässyt ihan kaikkeen mukaan, niin sai kuulla muilta workshopin sisällöstä.

Workshopeja oli mm. sokean Rosen-terapeutin luento kohtaamisesta, kun tunteminen ja läsnäolo korostuu Rosen-työssä, oman äänen resonoinnin löytäminen, pitkän ajan hyödyt Rosenista, kuuntelemisen taito sekä valtavasti muita mielenkiintoisia aiheita.


Rauhan teema näkyi ja tuntui ilmapiirissä läpi viikon. Oli mahtavaa tutustua paikalliseen Bosnia-Herzegovinan Rosen-yhteisöön, johon kuului kollegoita myös Kroatiasta ja Serbiasta. Yhteisestä historiasta ja sodankokemuksista ehkä johtuen heidän keskinäinen ilo ja elävyys, yhteiset laulut ja tanssit, olivat koskettavaa. Yhteisöllisyys, ilo ja Rosen. Tämän näkeminen ja heidän kanssaan yhdessä sen riemun ja yhteenkuuluvuuden kokeminen herätti ajatuksen, että ehkäpä tästä voisimme jotain saada myös tänne meidän yksintekemisen vastapainoksi. Kuinka voisimme luoda enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta myös omaan Rosen-yhteisöön.


Kongressin toiseksi viimeisenä päivänä Israelissa syttyi sota. Ja se, että olimme Rauhan kongressissa, toi oman lisänsä jo muutenkin kovin intensiiviseen ja tunteikkaaseen viikkoon. Huoli israelilaisista kollegoista ja heidän omaisistaan toi sodan kokemuksen lähemmäksi kuin koskaan ennen.


Viikko oli täynnä ihania kohtaamisia vanhojen ja uusien kollegoiden kanssa. Ja vaikka yhteistyötä tehdään pitkin vuottaa sähköpostein ja koneiden ruutujen ääreltä, niin on se kovin rikastuttavaa kohdata samassa tilassa. Jatketaan yhteistyötä yli maiden rajojen, kohtaamalla ja koskemalla.

25 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page