top of page

Itsenäisen työskentelyn aika ja vastaanoton avaaminen

Harjoitelujaksolaisille

Harjoittelujaksolle siirtyvän tulee valita itselleen sekä oma terapeutti että opettaja. Opettajan tehtävä on seurata harjoitusjakson etenemistä ja olla tukena harjoitteluvaiheen aikana. Opettajan kanssa käydään 2 työnohjauskeskustelua.

Omalta nimetyltä terapeutilta tulee ottaa puolet vaadituista omista hoidoista (kaiken kaikkiaan 25 hoitoa harjoittelujakson aikana). Loput hoidoista voit ottaa haluamiltasi terapeuteilta. On hyvä käydä hoidoissa eri terapeuteilla, jotta saa erilaisia kokemuksia eri ihmisistä ja heidän tavoistaan tehdä Rosen-hoitoa.

Tuettujen hoitojen tekeminen opettajien vastaanotoilla on arvokasta oppia omaan työskentelyyn (vähintään 12 hoitoa). Harjoittelija tulee oman asiakkaansa kanssa opettajan kanssa sovitusti vastaanotolle ja tekee tälle hoidon. Tuetun hoidon aikana on mahdollisuus kysyä neuvoja opettajalta ja yhdessä pohtia miten hoitoa on paras viedä eteenpäin. Tuettu hoito on opetustilanne ja se tehdään yhteistyössä opettajan kanssa. Hoidon jälkeen opettaja antaa palautetta ja vinkkejä jatkoa varten. 

Harjoittelujaksolla on myös 4 viikonlopputapaamista, jossa harjoittelijat saavat opetusta ryhmästä nousevista teemoista, tehdään ja seurataan hoitoja ja jaetaan omasta kokemuksesta. Harjoittelujakso on itsenäistä työskentelyä, joten tapaamiset ylläpitävät yhteisöllisyyttä ja toimivat hyvinä vertaistuen paikoina.

Jos harjoittelujaksoosi tulee yli 6kk tauko, tulee osallistua jatkokurssille. Pääset osallistumaan kurssille puoleen hintaan.

Harjoitusjaksolaisena voit myös osallistua perus- ja jatkokursseille assistentiksi. Pääset kurssille mukaan veloituksetta.

Ilmoittaudu tapaamiseen
bottom of page